Arolan kotieläinpiha

Maalaispysäkki Arola on aluehallintoviraston hyväksymä kotieläinpiha. Pysäkillä voit poiketa ympäri vuoden tervehtimään eläimiä, tai tutustumaan tilaan, ja sen sisältämiin palveluihin aukioloaikojen puitteissa, tai tilauksesta.

Meiltä löydät elämäniloisia eläimiä elämässä heille lajityypillistä elämää. Meille tärkeää on, että jokainen eläin saa toteuttaa itseään tilavissa puitteissa, ja niitä kuunnellaan. Et tule löytämään täältä kymmenittäin eri eläinlajeja, vaan muutamia sosiaalisia, ja kontaktia ottavia karvaisia kavereita jotka saavat yksilöllistä hoitoa ja huolenpitoa.

Viime vuodet ovat olleet meille jokaiselle rankkoja ajanjaksoja maailmanlaajuisesti. Me Arolassa olemme olleet aina toisia varten, niin oli ennen meitä, ja niin on nykyään. Kun maailma on mullinmallin niin täällä arki kulkee samoja raiteitaan. Eläinten läsnäolo, kiireettömyys, tunne siitä, että kaikki on loppujen lopuksi ihan hyvin, on varmasti syy siihen minkä vuoksi niin moni ihminen pysähtyy Arolaan.

Vierailut tilalla

Kesäkautena 2021 uudistimme eläinpihamme reititystä. Tilan ympäri kulkee nyt yhteen suuntaan yli puolen kilometrin pituinen kävelypolku. Reitille pääset joko omatoimisesti, tai opastettuna. Lipunmyynti tapahtuu Puojissa, josta saat myös tilan kartan. Kartan avulla löydät helposti eri eläimet, ja muut pihan toiminnot.

Opastetut retket kannattaa varata etukäteen, jolloin varmistat paikkasi. Tilallemme pääsee myös tilauksesta aukioloaikojen puitteissa, tai sen ulkopuolella. Isompien ryhmien kannattaa varata vierailuaika etukäteen. Vierailut ovat helposti räätälöitävissä ryhmän toiveiden mukaisesti. Vierailuihin voidaan sisällyttää kierros tilalla, tarjoiluja, aktiviteetteja eläinten kanssa, kuten alpakkaretki, tai vaikkapa yrttinen jalkakylpyhetki kodassa. Haluatko juhlia syntymäpäiviä kotieläinpihan miljöössä? Onnistuu! Pyydä tarjous.

Pysäkin asukkaat

Kotieläinpihaltamme löydät niin kaviokkaita, kuin sorkallisia eläimiä, sekä jotain sekoitusta näiden väliltä. Vai onko sinun mielestäsi alpakoissa myös ehkä vähän jänistä, tai lammasta? Lisäksi ne voivat syödä poronrehua, mutta ovat melko ketteriä, niin kuin vuohet!

Alpakat

Tilallamme asuu kolme Huacaya -rotuista alpakkaoria, Perttu, Ludde ja Archie. Alpakat saapuivat keväällä 2020, ja ovat Kuusamon ensimmäiset alpakat. Pojat, joiksi ryhmää kutsumme, ovat kilttejä ja suloisia pörröpäitä. Niiden kanssa on mukava käydä kävelyllä metsässä. Alpakoiden kanssa kävely on mieltä rauhoittavaa puuhaa.

Haluatko kutsua alpakat kylään? Olemme vierailleet alpakoiden kanssa erilaisissa ulkoilmatapahtumissa, ja ulkoilupäivissä, pyydä tarjous!

Aasit

Miniaasit Robert ja Joanna saapuivat Arolaan kesällä 2021. Aasimme tullaan kouluttamaan myös eläinavusteiseen toimintaan.

Hevoset

Tilalta löytyy tällä hetkellä kaksi hevosta Ulla ja Pate, sekä poni Felix. Kaviokkaista osa on meillä ylläpidossa, tai hoidossa, joten vuosien aikana niiden määrä on vaihdellut.

Hevosillamme ei harrasteta tavoitteellisesti mitään, vaan nautimme kaikki eniten ihanista maasto- ja maalaismaisemista. Kesäisin Kantojoki on meidän yksi suosituimmista kohteista, minne menemme hevosten kanssa.

Minipossut

Minipossut Emma ja Martta muuttivat meille vuonna 2018 pohjoisesta. Nämä herkkähipiäiset neitoset ottavat muutokset raskaasti, ja lämpenevät hitaasti meille ihmisille.

Puolet vuodesta Emppu ja Martta asuvat tallissa muiden eläinten kanssa, ja toisen puolen ne saavat viettää ulkoaitauksessa mökkeillen.

Possut ovat ystävällisiä, mutta niillä on usein ylipainosta johtuen vioittunut näkö, joten possujen aitaukseen ei saa laittaa käsiä.

Possujen lempipuuhaan kuuluu välipalojen etsiminen pehkusta, kun taas inhokkeihin voidaan lukea kynsien leikkuu. Kesällä monet meidän asiakkaistamme ihastuivat possujen kylpypuuhiin. Noin rennonletkeästä otteesta elämään kannattaakin ottaa mallia raskaan kevään jälkeen.

Vuohet

Tilan vuohia ovat Olga, Ookoo, Siiri, Kuura, Harmi, sekä lisäksi kesäisin meitä viihdyttävät Ada, ja Adan 2019 syntyneet kilit Usva ja Ihme.

Omaksi iloksemme olemme myös lypsäneet vuohia, tilan vuohien maidosta valmistamme vuohenmaitovoidetta, ja omaan käyttöön mm. herkullista juustoa. Luovutamme maitoa myös paikallisille koirapentueille tarpeen mukaan. Mikäli oman lajin maitoa ei ole saatavilla, on vuohenmaito seuraavaksi paras vaihtoehto korvikemaidoksi.

Ookoo on aloittanut kuluneen talven aikana koulunkäynnin vetovuoheksi. Ehkä seuraavana talvena päästään jo pulkkailemaan!

Kanat

Kanat ovat usein pikkuväen suosikkeja, sillä niille voi ostaa myymälästä pienen pussin jyviä, ja niitä pääsee jakamaan linnuille ihan itse!

Ankat

Ankkoja tilalta löytyy seitsemän! Ankat ovat hupaisia kavereita, jotka toitottavat mielipiteensä ilmoille useasti päivässä. Ankoilta saa myös ilmaisen kenkienpuhdistuksen, laita vain jalkasi verkon suulle. Ankat rakastavat vettä, ja niillä onkin aitauksessaan allas, missä ne voivat toteuttaa lajityypillistä käyttäytymistään. Ne ovat melkoisia sottapyttyjä, mutta reilunkokoisessa, ja usein siistittävässä tilassa kuitenkin melko helposti pidettäviä kavereita.

Viestikyyhkyt

Kyyhkyset muuttivat tilalle kesällä 2021.

Lampaat

Lampaat Räväkkä, Iiris ja Taiga ovat ihanan leppoisia eläimiä, ja yksinkertaiseen elämään tyytyväisiä. Kerimme lampaat pari kertaa vuodessa ja villa puhdistetaan ja pestään. Olen karstannut villasta tilapuodissa myytävää Varpasvälivillaa, tehnyt huovutustöitä, ja lisäkseni ystäväni ovat valmistaneet villasta lankaa. Myös osa rastoistani on tehty tilan omien lampaiden villasta.